Nyt vietetään kansainvälistä masturbointikuuta!

Johtava yhdysvaltaislääkäri Joycelyn Elders hankki itselleen potkut vuonna 1994 sanomalla ääneen, että itsetyydytystä olisi syytä opettaa osana sukupuolivalistusta. Potkut järkyttivät joukkoa amerikkalaisia seksologeja, jotka päätyivät julistamaan toukokuun kansalliseksi masturbointikuukaudeksi. Nyt kansainväliseksi levinneen tapahtuman on tarkoitus juhlistaa itsetyydytystä ja herättää keskustelua aiheesta.

– Itsetyydytys aiheuttaa yhä häpeää ja paheksuntaa, kuvailee teemakuukautta perustamassa ollut seksologi Carol Queen verkkolehti Slaten haastattelussa. Hän sanoo halunneensa kollegoittensa kanssa ravistella näitä ennakkoluuloja ja kannustaa ihmisiä nauttimaan sooloseksistä.

Teemakuukausi on levinnyt Yhdysvalloista maailmallekin, ja on tätä nykyä kansainvälinen. Sen tiimoilta on järjestetty masturbointiin kannustavia tapahtumia muun muassa Lontoossa ja Kööpenhaminassa. San Franciscossa järjestettiin yhtenä vuonna myös kisa, jossa etsittiin pitkäkestoisinta sooloseksisuoritusta. Voittajaksi selviytynyt japanilaismies jaksoi Queenin mukaan 9 tuntia ja 58 minuuttia.

Tänä vuonna teemakuun päätapahtumaa vietetään 31. toukokuuta San Franciscossa. Jos massatapahtumaan osallistuminen arveluttaa, on kuukauden teematouhua täysin sallittua harrastaa myös kaikessa rauhassa kotioloissa.

 

IL

Adobe Shockwave Player -ohjelmistossa haavoittuvuus

Shockwave Player -ohjelmisto käyttää ns. omaa Flash runtime -komponenttia
sen sijaan, että se käyttäisi mahdollisesti järjestelmään asennettua
uudemman Adobe Flash Player -ohjelmiston mukana asentunutta komponenttia.

Esimerkiksi uusimman Shockwave Player 12.1.1.151 version mukaan on paketoitu
Flash versio 11.5.502.146, joka on julkaistu tammikuun 8. päivä vuonna 2013.
Kyseisestä Flash-versiosta löytyy taas useita haavoittuvuuksia, joita
voidaan käyttää hyväksi.

voit tarkistaa onko tämä koneellasi asennettuna
http://www.adobe.com/shockwave/welcome/

 

Hakukoneoptimointi

Hakukoneoptimointi tarkoittaa toimenpiteitä, joilla pyritään parantamaan yksittäisen verkkosivun tai kokonaisen verkkosivuston sijoituksia hakukoneiden hakutulosten luettelossa tiettyjä hakusanoja käytettäessä.

Tavoitteena on yleensä saada haluttu verkkosivu hakutulosten kärkeen ja hakijat valitsemaan kyseinen sivu. Lisäksi pyritään parantamaan sivuston sijoituksia myös ennalta arvaamattomilla hakulauseilla eli niin sanotuilla pitkän hännän hakusanoilla.

Sanalla “optimointi” viitataan tässä verkkosivujen sisältöön, joka optimoidaan “hakukoneystävälliseksi”. Tämä tarkoittaa, että verkkosivut suunnitellaan ja toteutetaan hakukoneita ajatellen. Hakukoneoptimointi on prosessina aikaa vievä, mutta saavutetusta tuloksesta on usein pitkäaikaista hyötyä.

Toisaalta hakukoneoptimointiin liittyy muutakin kuin verkkosivujen sisällön muokkaaminen. Tärkeänä keinona pidetään linkkisuosion, eli verkkosivulle osoittavien linkkien määrän ja laadun lisäämistä, joka nostaa verkkosivun arvoa hakukoneiden silmissä.

Hakukoneoptimointiin läheisesti liittyvää toimintaa on tehokkaiden sisääntulosivujen suunnittelu, jolla pyritään houkuttelemaan sivustolle saapuva kävijä esimerkiksi tilaamaan jotakin.